Miksi Krakova?

“Niin kerro minulle, Josh, miksi Krakova?”

Jos minulla olisi peruna joka kerta kun krakovalainen kysyy minulta edellä mainitun kysymyksen, olisin voinut avata vodkatehtaan ja jäädä eläkkeelle voitoilla jo kauan sitten. Satunnaiselle vierailijalle tässä kauniissa vanhassa kaupungissa se saattaa tuntua todella oudolta kysymykseltä, mutta jos valitset elää täällä, paikalliset haluavat tietää miksi.

Ensimmäinen kokemukseni Krakovasta oli joulukuussa 2003, kun puolalainen ystäväni Lontoossa kutsui minut viettämään joulua hänen perheensä kanssa. Tämä tapahtui juuri ennen Puolan liittymistä EU:hun, ja LOT ja BA olivat ainoat (kalliit) lentovaihtoehdot. Pääsin siis kokemaan 27 tunnin bussimatkan Lontoosta Krakovaan, joka oli tuolloin normaali käytäntö puolalaisten matkustaessa Britanniasta ja takaisin. Matkan kohokohta oli epäilemättä rajan ylittäminen Saksasta Puolaan auringonnousun aikaan – univaje ja jäykkä niska eivät mitenkään vähentäneet tämän outoa lumista mäntymaata ja äärettömiä tienviittoja ihmeellisyyttä, rajapartioiden herättäessä epämääräisiä muistoja kylmän sodan vakoilutarinoista. Osaksi lumen, mutta enemmän huonojen teiden vuoksi emme saapuneet Krakovaan ennen kymmentä sinä iltana.

Vieraana oli suuri etu olla paikallisen vieras, sillä minut esiteltiin tyypillisille turistikohteille päivisin, kun taas illat vietettiin ystävien luona tai, useammin, krakovalaisten suosimissa baareissa, kuten Pauzassa, Singerissä ja myöhään kaivatussa Jemjolassa. Elämä Lontoossa oli menettänyt hohtonsa, ja kolmen viikon aikana, jonka vietin täällä, vakuutuin yhä enemmän siitä, että minun tulisi muuttaa Krakovaan.

Kaksi vuotta myöhemmin, keväällä 2006, tein juuri niin. Muistin yhä reittini Kazimierzissä ja Vanhan kaupungin, mutta toisin kuin aiemmalla vierailullani, aurinko paistoi voimakkaasti, Markkinatori oli täynnä ulkokahviloiden istumapaikkoja ja kylmä olut oli pakollinen. Olin antanut itselleni alustavan ajan kuusi kuukautta: tarpeeksi, toivottavasti, jotta saisin oikean tuntuman paikkaan ja myös selvittää, oliko se oikea minulle. Olen muusikko, ja vaikka monille näyttää oudolta, että lähdin yhden maailman suurista musiikkikaupungeista kohti sellaista, joka ei ole edes Puolan merkittävin, minun näkemykseni oli, että vaihdan olemisen yhdeksi pieneksi planktoniksi valtavassa meressä siihen, että olen ainakin pieni ahven keskikokoisessa järvessä.

Se, että olin saanut muutamia puolalaisia ystäviä Lontoossa – joista monet olivat palanneet Puolaan sen liittyessä EU:hun – helpotti huomattavasti kotiutumista ja välttämään sen, mitä kuvittelin olevan “expat-getto”; vaikka kesti odotettua kauemmin löytää palkkatyötä musiikin parista. Ennen kuin alustava kuuden kuukauden aikani oli umpeutunut, tiesin haluavani jäädä tänne; vuoden sisällä minulla oli myös ystäviä expat-yhteisössä – eikä heistä kukaan ollut katkeria ginijanoisia union-jack-kantavia siirtolaisia yliaktiivisessa mielikuvituksessani – ja olin soittanut ensimmäiset maksetut keikkani.

Ensimmäisten kuukausieni aikana täällä, kun olin kohdannut kysymyksen ehkä kymmenennettä kertaa kolmen päivän aikana, keksin vastata naurettavalla vastauksella, että olin aina halunnut elää jossain, missä olut on kallista ja naiset tavallisia (tämä on tietenkin ilmeisesti epätotta molemmilla kohdilla). Hämmästyttävää kyllä, jotkut puolalaiset todella pitivät tätä ironian yritystä hauskana, ja juuri tämän hieman kömpelön yrityksen kautta opin, että monien paikallisten usein synkkä ulkonäkö peittää alleen huumorintajun, joka halukkaasti hyväksyy ridikuloimisen – Monty Pythonin Lentävä sirkus on kiistatta suositumpi Puolassa kuin sen kotimaassa.

Vakavammalla sävyllä sanottuna, paljon tätä mustaa huumoria tulee Puolan ongelmallisesta historiasta ja usein koetusta sortamisesta ja pahemmasta: paljon siitä, mitä nyt tiedän, ei koskaan ilmestynyt historiaan, jonka olen oppinut Englannissa koulussa. Ja tämä ehkä viittaa toiseen motiiviin kysymykselle, ja sellaiseen, josta toivoisin sen olevan epätotta: että monien puolalaisten mielissä on taustalla pessimismi ja uhkaava tragedia; että aikaisempia valheellisia aamunkoittoja on ollut; että jokin tai joku keksii tuhota kaiken; lyhyesti sanottuna, että maa on kaaos ja tulee aina olemaan, ja vain hölmö valitsisi elää täällä.

Tämä on täyttä nonsensea. Vaikka minimaalinen infrastruktuurin investointi 20^llä vuosisadalla tarkoittaa, että paljon on tehtävä saavuttaakseen Puolan länsipuolella olevien maiden taso, on se kuitenkin mukautunut mukavasti 21^llä vuosisadan eurooppalaiseen elämään, kasvavalla itseluottamuksella roolistaan ja tärkeydestään yhtenä EU:n suurista maista. Tänä päivänä Krakova voi tarjota mitä tahansa globalisoitua tavaraa modernille matkailijalle, samalla kun se säilyttää ainutlaatuisen luonteensa Puolan kulttuuripääkaupunkina.

Mutta minulle vastaus kysymykseen on yksinkertainen. Krakova tarjoaa kaikki modernin eurooppalaisen kaupungin edut koossa, joka ei ole liian suuri eikä liian pieni. Keskustaa on helppo kulkea jalan, ja toisin kuin kirkoissa – joita on runsaasti – harvoja korkeita rakennuksia häiritsee horisonttia. Olen yrittänyt välttää mainitsemasta valtavaa määrää baareja ja klubeja, jotka vaihtelevat viehättävästä anarkisesta aina tyylikkääseen hienostuneisuuteen, mutta hyvien oluiden ystävien tulisi pitää mielessä, että kaikenlaiset pienet itsenäiset panimot löytävät suosiota baareissa, kuten Old Townin Olutkoti ja Kazimierzin Omerta.

Kun en osallistu pienten itsenäisten panimoiden laajentamiseen, pidän kävelystä ja pyöräilystä.Vistulan jokirannat ovat suosikkireittejäni, olipa suunta länteen kohti Benediktiinikirkkoa Tynieceen, tai itään, ohi Lentokoneselvitysmuseon matkalla Nowa Hutaan.Nowa Huta on näkemisen arvoinen, ei vain sen alueen sosialistisen realistisen kaupunkisuunnittelun takia – yhdessä viereisen terästehtaan kanssa – vaan myös sen reunoilla olevien vanhojen kylien ja puistojen vuoksi, joissa on historiallisia puisia kirkkoja ja keskiaikaisia luostareita. Toinen on Podgorze, joen eteläpuolella, ja sen jälkeen upeaa kumpuilevaa viljelemätöntä puistoa, joka osaltaan sovittaa sen aikaisemman olemuksen Plaszowin keskitysleirinä.

Lopuksi, täällä Krakovassa voin ansaita elantoa musiikistani – joko soittamalla livenä bändini The Beertones, joka esiintyy säännöllisesti joka viikko kaupungin keskustassa, tai eri muissa bändeissä. Hallitsen myös pientä studiota, jossa äänitän itseäni ja muita muusikoita, sekä teen jatkuvaa yhteistyötä paikallisen animaattorin kanssa, joka tuottaa ääniraitoja elokuvilleen (joista osa on esitetty animaatiofestivaaleilla ympäri Eurooppaa). Miksi Krakova? Luulen, että sinulla pitäisi olla vastaus tähän mennessä!